Esittely

Valtion ja yliopistojen palveluksessa olevat tehyläiset järjestäytyivät vuonna 2012 yhteiseen ammattiosastoon jonka nimi on Tehyn valtion ja yliopistojen valtakunnallinen ammattiosasto ry. Aikaisemmin ammattiosaston noin tuhat jäsentä olivat järjestäytyneinä noin sataan eri ammattiosastoon. Puhtaasti valtion ja yliopistojen palveluksessa olevien ammattiosastoja oli viisi. Tehyn hallitus hyväksyi AORA -raportin 27.1.2009. Tehyn hallituksen kokouksessaan 2.4.2009 tekemän päätöksen mukaan ammattiosastoja ohjataan rakennemuutoksiin. Tavoitteena oli työnantajakohtaisen edunvalvonnan toteutumista edistävät ja tukevat ammattiosastot. Valtion ja yliopistojen toimialalla tämä tarkoitti valtakunnallisen ammattiosaston muodostamista.